Ginga Place

Yoshihiro Takahashi

Takahashi (高橋 義廣) on Ginga-sarjojen luoja. Hän on 56-vuotias (synt. 18.9.1953) ja hän on syntynyt Japanissa Higashinarusessa, Akitan prefektuurissa. Hänellä on ollut joskus lemmikkinä Hanako-niminen puolisusi. Takahashi kirjoitti tästä pienen tarinan, joka on julkaistu Ginga Densetsu Weed Gaiden-mangassa muiden pikku tarinoiden kanssa. Hänellä on ollut myös musta labradorinnoutaja Mercedes.

Hän sai idean Ginga Nagareboshi Giniin kun luki pienen uutisen, jossa kerrottiin koirista, jotka olivat karanneet metsästäjiltä vuorilla. Takahashia kiinnosti ajatus siitä, että jos koirat voisivat palata metsään ja alkaa elämään villi susien lailla. Siitä hän sitten lähti kehittämään päähenkilöä, joka on akita nimeltä Gin.

Tunnetuimpia koira-aiheisia teoksia

► Shiroi Senshi Yamato (1978)
► Ginga Nagareboshi Gin (1983)
► Kacchū no Senshi Gamu (1988)
► Byakuren no Fangu (1993)
► Shōnen to Inu (1994)
► FANG (1998)
► Ginga Densetsu Weed (1999)
► Ginga Densetsu Riki (2000)
► Ginga Seiken Densetsu Meteor Gin (2000)
► Lassie (2001)
► Boku no Inu, Boku no Weed (2001)
► Ginga Densetsu Weed Gaiden (2001)
► Ginga Densetsu Weed Gengashū (2002)
► Ginga Densetsu Weed Meishōbu Retsuden (2003)
► Ginga Densetsu Weed Special Gajō no Kettō Hen (2005)
► Ginga Densetsu Weed Tokubetsu Han (2005)
► Ginga Nagareboshi Gin Shin Gaiden (2009)
► Ginga Densetsu Weed: Orion (2009)
► Ginga Densetsu Weed Special Tabidachi Hen (2009)
► Ginga Densetsu Weed Special Senshi no Shōmei Hen (2009)
► Ginga Densetsu Weed Special Inuzoku No Tsutome Hen (2009)
► Ginga Densetsu Weed Special Otoko No Yakusoku Hen (2009)
► Ginga Densetsu Weed Special Taiman Shōbu Hen (2010)
► Ginga Densetsu Weed Special Taishō no Utsuwa Hen (2010)
► Ginga Densetsu Weed Special Dōshu Taiketsu Hen (2010)
► Ginga Densetsu Weed Special Uketsuga Reshi Kiba Hen (2010)

Kuvat ovat skannattu GNG 1.julkaisun kansista.

Haastattelu

Haluaisin kysyä, mistä saitte ajatuksen Hopeanuoli-sarjaan. Olitte aiemmin piirtänyt koiria sarjassa Shiroi senshi Yamato.
Niin olin. Ajatus Hopeanuolen piirtämisestä syntyi kuitenkin siitä, kun luin lehdestä, että metsästyskoiria hylätään yhä enemmän ja että ne villiintyvät luonnossa. Sitä ennen en ollut kuullutkaan, että Japanissa olisi susilauman kaltaisia villiintyneiden koirien laumoja.

Onko teillä kokemusta hankalista koirista?
Joskus naapuruston lapset löytävät jostain kulkukoiran ja pyytävät minua ottamaan sen hoidettavakseni.

Te olette tietysti heidän silmissään koirien asiantuntija.
Juuri niin. Tietysti lapset lupaavat huolehtia koirasta. Ja minähän suostun. Olen rakentanut koirankopinkin autotallin viereen. Kuluu viikon verran ja lapset kyllästyvät. Pian kukaan ei vie koiraa enää kävelylle.

Viikon kuluttuako?
Niin. Kun aamulla astuu ovesta ulos, koirankopin ympäristö on sotkeutunut koirankakasta. No, ensimmäinen koira oli kyllä aika älykäs ja oppi tavoille.

Onko niitä ollut siis useampikin?
Yhteensä kaksi. Ensin oli yksi, mutta ennen pitkää jostain ilmestyi toinen. Onneksi maalla asuva isoveljeni suostui ottamaan sen.

Onko jokin koira toiminut esikuvana Ginille?
Kun olin pieni, naapurikylässä oli akita, jonka nimi oli Pochi. Se oli tosi älykäs. Meilläkin oli koira, Kuro. Kun Kuro oli puolivuotias, Pochi oli neljän ikävuoden paikkeilla. Pochi sai kuljeskella vapaana ja tuli välillä käymään meillä. Kerran Kuro tuli sitten uikuttaen kotiin. Kun Pochi tuli seuraavana päivänä hakemaan Kuroa leikkimään, Kuro ei lähtenyt. Sitten huomasin Pochin takana narttukoiran. Tajusin, että Kuro oli hävinnyt kilpailun naaraan suosiosta. Silti Pochi kävi vielä monta kertaa hakemassa Kuroa leikkimään, kunnes tajusi luovuttaa. Kun Kuro kävelytettäessä törmäsi Pochiin, siitä syntyi mojova riita.

Oliko Pochi karhukoira?
Ei, sehän oli vain punaturkkinen. Mutta vakavasti puhuen kyllä se oli metsästyskoira. Meidän kotoa näkyi vuorille. Näin Pochin usein jänismetsällä. Kun laukaus kajahti, Pochi syöksähti noutamaan saaliin. Ehkä Pochi oli minulle Rikin esikuva.

Harrastatte kuulemma superautoja. Onko sarjakuvan ensimmäisessä osassa nähtävällä Hidetoshin autolla esikuva todellisuudessa?
Ajelin niihin aikoihin sellaisella.

Arvasin!
Se oli ihan huijausta. Auton sisällä haisi bensa ja sillä oli taipumus spinnata moottoritiellä. Auton pyörähdellessä näin silmissäni lehtiotsikon: ”Mangakan hurjastelu päättyi huonosti.”

Onneksi uranne ei päättynyt siihen. Teillä on ollut avustajina monia nykyään kuuluisia mangaka-piirtäjiä, kuten Akira Miyashita ja Ken ichi Kotani. Aloittivatko he Hopeanuolen aikoihin?
Kyllä se oli Yamatoa piirtäessä. Autoharrastukseni tarttui kai muihinkin. Minuun se taas tarttui Motomiya-senseiltä.

Harrastatteko autoja yhä?
Ei, nyt vapaa-aika menee golfia pelatessa.

Oliko Hopeanuolen teema koirat vastaan karhut?
Oikeastaan siitä piti tulla karhukoirien tarina, jossa olisi esiintynyt peuroja, susia ja muita eläimiä samaan tapaan kuin Ernest Setonin eläintarinoissa.

Mistä saitte idean Akakabuto-karhuun?
Kotiseudulla pidettiin joka kevät karhujahti. Kaadettuja karhuja ajettiin sitten kuorma-auton lavalla pitkin kylän teitä. Näin kaksi haulikolla ammuttua karhunpentua, joiden ilmeet näyttivät kielivän kivuliaasta kuolemasta. Niitä kävi sääliksi.

Karhunmetsästystä oli helppo piirtää, koska aihe ei ollut minulla kaukainen. Kun aloin piirtää Hopeanuolta toimittaja esitteli minut eräälle metsästäjälle. Metsästäjä mainitsi punaturkkisen karhun. Siitä sain idean Akakabutoon.

Hopeanuolen Akakabuto-tarinassa on vahvana teemana miehuullisuus. Siitä tulee mieleen Hiroshi Motomiyan sarjakuva Otoko ippiki gakidaishou. Oliko se tarkoituksellista?
Piin Otoko ippiki gakidaishou -sarjasta. Hopeanuolisarja lähti omia aikojaan samankaltaiseen suuntaan. Siinähän koirat saavat käskyn lähteä etsimään tosi uroita. Koirien ja ihmisten tarina kai tempaisi lukijat mukaansa. Koirien kieli on välillä vanhahtavaa, sellaista kuin historiallisissa TV-sarjoissa.

Hopeanuolta lukiessa oppi välillä uusia sanojakin.
Vanhahtavat sanat tuovat vuorosanoihin painokkuutta.

Esimerkiksi Benillä voisi sanoa olevan samurain sielu.
Niin, Benillä… Itse asiassa olin ajatellut, että tärkeimmät hahmot kuolevat sarjan aikana. Mietin, miten kukin hahmi voisi parhaiten taistella ja kuolla oikeudensa puolesta. Ne eivät kuolisi itsensä puolesta, vaan muiden; samaan tapaan kuin Benizakura. En saanut kuitenkaan lupaa siihen. Tai olisin saanut, jos olisin herättänyt kuolleet hahmot taas eloon..

Oletteko tosissanne?
Ei kai niitä olisi voinut herättää tällaisessa sarjassa henkiin…

Onnekksi ette tapattanut kaikkia hahmoja. Sen ansiosta saamme lukea jatkosarjaa.
Olin muuten luonut Benizakura-hahmon Yamato-sarjaa varten. Se olikin Hopeanuolen ainoa hahmo, jonka tarina syntymästä kuolemaan saakka oli alusta asti selvillä.

Yamato-sarjassakin oli tosa-koira nimeltä Musashi. Ajattelimme, että se on ehkä yhtymäkohta sarjojen välillä.
Saattaahan se olla. En kuitenkaan ajatellut käyttää Hopeanuolen Musashia Yamatossa. Se oli Hopeanuolen Benizakuran kirittäjänä.

Hopeanuoli alkoi ihmisten ja koirien tarinana, mutta siirtyi kokonaan koirien maailmaan. Olette varmaankin ainoa mangaka, joka on piirtänyt tämänlaisen tarinan. Oletteko lajityypin pioneeri?
En oikeastaan halunnut piirtää Hopeanuolen jälkeen enempää koirasarjoja. Monet lukijat kuitenkin toivoivat lisää koirasarjakuvaa. Siksi ehdotin itse jatko-osaa Hopeanuolelle. Teemana olisivat hyveet. Nykymaailmassahan moraali on kadoksissa. Olisi kornia piirtää sarjakuva ihmisistä puhumasta hyveistä. Kun puhujina ovat koirat, se hyväksytään helpommin.

Koirien välistä dialogia aletaan Hopeanuolesta nähdä vasta keskellä tarinaa.
Yamato-sarjassahan koirat eivät puhuneet lainkaan. Hopeanuoli-sarja ei alussa saanut suurtakaan suosiota. Viimeinen tilaisuus saada Hopeanuolen suosio nousuun oli lehtinumero, jossa sarja pääsi kansilehteen. Ajattelin sitten, että siinä osassa panen koirat puhumaan. Ehkä koirien mielenliikkeitä oli ollut vaikea ymmärtää ilman repliikkejä. Kun annoin koirien puhua, sarjan suosio lähti huikeaan nousuun.

Repliikkien kautta koiriin on tosiaan helpompaa samaistua. Sarjasta tuli siis hitti ja siitä tehtiin myös anime.
Pokkareista tehtiin alussa 70 000 kappaleen painos. Se kuulosti aika pieneltä määrältä, koska Yamaton painos oli sentään 120 000 kappaletta. Viikon kuluttua tilattiin sitten 30 000 kappaletta lisää ja sitä seuraavalla viikolla jälleen 30 000. Sanoivat lehdessä, etteivät olleet odottaneet näin suurta suosiota. Oli ilmeisesti paljon lukijoita, jotka eivät pitäneet itsestään suurta meteliä.

Piilolukijoita… siis shinobi-lukijoita?
Toisaalta Tv-animen myötä myynnin arveltiin kasvavan sadallatuhannella kappaleella, mutta eihän se kasvanut.

TV-sarja loppuikin odottamattoman lyhyeen. Piirtämänne koirat ovat uskomattoman hienoja! Niistä välittyy koiran ruumiinrakenne.
Niinkö? No, olen nähnyt koiria lapsesta saakka.

Oletteko opiskellut mallista piirtämistä?
En yhtään. Aluksi olinkin aika tohelo siinä. Pidin kuitenkin koirien piirtämisestä, joten istuin sinnikkäästi valokuvakirjojen ääressä ja piirsin. Koirien piirtämisessä on ihmisiin nähden helppo puoli, että koirilla ei ole vaatteita. Niiden väritystäkään ei tarvitse keksiä itse, koska luonto on huolehtinut siitä.

Hopeanuolessa on hyvin omalaatuinen hahmokaarti. Mikä oli vaikeaa hahmojen suunnittelussa ja onko teilla suosikkihahmoa?
Suosikkejani ovat Kain veljekset.

Ne ovatkin ensimmäiset Benin ryhmän kohtaamat vastustajat.
En tiennyt kai-koirista mitään, ennen kuin näin sellaisen kirjassa. Kirjan kuvan kai-koiran naama teki minuun vaikutuksen. Se oli kuin karskilla maattomaalla samurailla. Kun Kain veljekset tulivat mukaan tarinaan, eräs ystävällinen lukija lähetti minulle kuvan omasta kai-koirastaan. Siinä koira kiipeili puussa! Jotkin koirat osaavat siis oikeasti kiipeä.

Luulin, että puissa kiipeileviä koiria olisi vain sarjakuvan maailmassa… Onko teillä muita suosikkihahmoja? Me haastattelijat pidämme varsinkin Benistä.
Benin nimi taisi tulla elokuvasta Ben-Hur. Halusin sille miehekkään kuuloisen nimen. Kerran kun olin kävelyttämässä koiraani Hanakoa, tuli vastaan koira, joka oli samaa rotua kuin Ben. Koira alkoi haukkua meille. Omistajan rouva kivahti sille: ”Lopeta Ben!” Siinä perheessä oli taidettu lukea Hopeanuolta.

Japanissa on varmasti sarjan ansiosta monta Crossia ja Wilsonia.
Meillä aikanaan naapurissa oli yksi John. Se oli iso ja vanha yksinäinen akita, jota omistaja ei joutanut kävelyttämään kävelylllä. Kun tarjouduin kävelyttämään sitä, se tykästyi minuun mahdottomasti. Nimesin Hopeanuolen Johnin sen mukaan.

Onko sarjassa sellaista koiraa, josta ette erityisesti pidä?
Hyenasta en pitänyt, mutta olin kyllä ajatellut, että joskus annan senkin tehdä parannuksen. No, tässä sarjassahan voikin päästä hengestään, jos ei paranna tapojaan.

Hyenakin teki lopuksi parannuksen ja hyppäsi jokeen pelatamaan Benin. Sen jälkeen sitä ei olekaan nähty.
Olin ehkä unohtanut sen…

Akakabuton kukistettua sudet astuvat mukaan kuvioihin. Nähdään tarina, jonka asetelmasta tulee mieleen seikkailuromaani Nansou Satomi Hakkenden.
En muista sitä osaa sarjaa kovin hyvin. Ideana oli heittää kuvioihin uusia salaisia tekniikoita yksi toisensa jälkeen samaan tyyliin kuin tietokoneroolipeleissä. Olipa siinä vähän loitsujakin.

Riki sanoi zetsu-tenroubattouga-tekniikan kulkeneen iät ajat karhukoirasukupolvelta toiselle. Toisaalta Riki itse oppi tekniikan susi Fuugalta. Olen lapsesta asti ihmetellyt, mistä tekniikka lopulta tuli.
Ai, niinko minä kirjoitin? No, sudethan ovat koirien esi-isiä. Eikohan sovita, että molemmat versiot pitävät paikkansa.

Akamen salainen tekniikka on nimeltään raikaken. Tuleeko sana venäläisten avaruuteen lähettämän Laika-koiran nimestä?
Eipä taida tulla, mutta pidän kyllä sellaisista sanaleikeistä. Hopeanuolessakin huvittelin välillä kahjoilla ääniefekteillä.

Sen tavan ovat selvästi oppineet avustajannekin. Lopuksi: mitä Hopeanuoli-sarja merkitsee teille?
Se oli sarja, joka vakiinnutti asemani mangakana. Hopeanuoli antoi minun ilmaista itseäni. Se vakiinnutti myös sarjakuvatyylini. Sen ansiosta pystyn piirtämään antaumuksella. Nykyään näkee myös hutaistun oloisi sarjakuvia, mutta hutilointiin ei pidä langeta.


© Haastattelu on kopioitu Suomenkielisestä Meteor Ginistä.